Ainekset
1 pkt vuohenjuustoa
3 tomaattia
1 rs kirsikkatomaatteja
2 sipulia
2 valkosipulia
1/2 l vettä
1 kasvisliemikuutio
1 ruukku basilikaa
1 patonki
kuohukermaa tarpeen mukaan
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
VALMISTUSOHJE
Tomaatti-vuohenjuustokeitto rapean leivän kera on herkku, joka yllättää! Valmista basilikasta yrttiöljy, jota voit levittää leivälle sekä ripotella keiton päälle!
1. Leikkaa vuohenjuusto kiekoiksi. Laita tomaatit, valkosipulit, sipulit sekä vuohenjuustokiekot pellille ja ripottele oliiviöljyä, suolaa ja pippuria päälle. Laita uuniin 200 asteeseen noin 30 minuutiksi, kunnes kasvikset ovat hieman paahtuneet.
2. Tällä välin valmistele yrttiöljy. Soseuta basilikaa, valkosipulia ja oliiviöljyä. Voit myös lisätä muita yrttejä seokseen oman maun mukaan, esimerkiksi persiljaa.
3. Kiehauta kattilassa vettä ja lisää kasvisfondi / kasvisliemikuutio. Lisää uunissa paahdetut kasvikset ja juusto veteen ja soseuta. Lisää vielä kermaa tarpeen mukaan.
4. Paista patonkiviipaleita paistinpannulla ja levitä rapeaksi paistetun leivän päälle yrttiöljyä!
5. Annostele keitto lautasille ja ripottele yrttiöljyä päälle. Tarjoile rapean leivän kera!
Annosmäärä: 4
Valmistusaika: 40 min
Noin 2,80€ per annos