Ainekset
Sitruunakastike
4 rkl majoneesia
4 rkl creme fraichea
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
2 tl sokeria
mustapippuria myllystä ja suolaa
Paahdettu lohi
500 g ruodotonta ja nahatonta kirjolohifileetä annospaloina
1-2 dl karkeaa merisuolaa pannulle
Keitetty parsa
1 nippu parsaa
suolaa keitinveteen
Koristeeksi
sitruunalohkoja
tilliä
VALMISTUSOHJE
Nopeaa, herkullista ja kevyttä!
1. Valmistele ensin sitruunakastike: Sekoita ainekset kevyesti keskenään haarukalla tai lusikalla ja anna maustua jääkaapissa puolisen tuntia.
2. Paahda lohi: Ripottele pannulle suolaa ja kuumenna. Asettele annospalat suolakiteiden päälle pannulle. Paahda fileet molemmilta puolilta kauniin värisiksi ja nosta syrjään. Raaputa ylimääräiset suolakiteet pois.
3. Kypsennä parsat: Kuori parsat nupun alapuolelta. Kuumenna kattilallinen vettä kiehuvaksi ja mausta suolalla. Keitä parsoja vedessä n. 4 minuuttia (riippuen kuinka paksuja parsat ovat). Kokeile kypsyyttä tikulla ja siivilöi kypsät parsat tarjoilulautaselle. Parsat saavat jäädä napakoiksi.
4. Kokoa annos tarjoiluvadille jaettavaksi. Nostele lohi parsan päälle ja koristele nokareilla kastiketta. Asettele päälle vielä halutessasi sitruunalohkoja tai tilliä.
Valmistusaika: 20 min
Annosmäärä: 4