Ainekset
Pohja:
150 g pehmeää voita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1-2 rkl jääkylmää vettä
Täyte:
500 g keitettyjä ja siivutettuja uusia perunoita
2 ½ dl kuohukermaa
2 tl sitruunankuorta
mustapippuria
suolaa
2 kananmunaa
200 g pinaattia
200 g paloiteltua, ruodotonta lämminsavukalaa
VALMISTUSOHJE
Uusista perunoista ja savukalasta syntyy ruokaisa piirakka.
1. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja suola. Nypi jauhoihin huoneenlämpöinen, paloiteltu voi. Lisää jääkylmä vesi ja sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille (halkaisija noin 24 cm).
2. Asettele perunasiivut tasaisesti piirakkapohjalle. Yhdistä kerma, sitruunankuori, mausteet, munat ja silputtu pinaatti. Kaada kermaseos piirakkavuokaan perunoiden päälle. Asettele päällimmäisiksi savukalapalat.
3. Paista piirasta 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia tai kunnes täyte on hyytynyt ja saanut kauniin kullanruskean paistopinnan.
Valmistusaika: 1 t 15 min.
Annosmäärä: 8-10 annosta.