Mantelinen Brie-lohitasku

Ainekset

2 voitaikinalevyä

65 g baby pinaattia

2 dl kypsää puuroriisiä

2 kypsää kananmunaa

100 g Brie-juustoa

400 g kylmäsavulohta

ripaus suolaa ja pippuria

kananmunaa voiteluun

mantelilastuja koristeluun

VALMISTUSOHJE

Spread the love

Tämän herkkutaskun pohjalta löytyy brie-juustoakylmäsavulohta ja raikasta pinaattia. Lohitasku sopii hyvin noutopöytään, lounaaksi tai illanistujaisiinsen seuraksi käy mainiosti vihersalaatti vinegrettekastikkeella. 

Esilämmitä uuni 200C asteeseen ja voitele uunivuoka valmiiksi. Nosta taikinalevyt sulamaan hyvissä ajoin ennen valmistusta, sillä taikinaa on helpointa kaulia vielä vähän kohmeisena.

Kauli voitaikinalevyt noin kaksinkertaisiksi alkuperäisestä koostaan. Levitä ensimmäinen taikinalevy voideltuun uunivuokaan niin, että taikinan reunat jäävät vuoan reunojen yli. Uunivuoka toimii oivallisena piirakkamuottina, jossa kypsentää lohitasku. Levitä pohjan päälle pinaatti, puuroriisi, raastettu kananmuna, lohkottu Brie-juusto sekä savulohi. Rouhi päälle suolalla ja pippurilla.

Asettele toinen taikinalevy täytteiden päälle ja nipistele reunojen ylimenevä osuus kiinni vuoan reunat ylittävään piirakkapohjaan. Tasoita reunojen yli jäävä taikina saksilla ja taita niin, että taikinaheltta kääntyy uunivuoan sisään. Voitele piirakka kananmunalla ja ripottele pinnalle mantelilastuja.

Paista lohitaskuja uuniin alatasolla noin 30 minuuttia, kunnes taikina on kypsää ja mantelit paahtuneet. Tarkkaile paistopintaa kypsennyksen aikana ja laske uunin lämpöä, jos mantelit alkavat mustua. Jäähdytä.

Nosta hiukan jäähtynyt Brie-lohitasku leikkuulautaa tai paistinlastaa apuna käyttäen suoraan haluamaasi tarjoiluastiaan. Tarjoile lohitaskut sellaisenaan tai vaikkapa vaahdotetun tuorejuuston kanssa.

Valmistusaika: 60 min
Annosmäärä: 4-6