Ainekset
6 broilerin koipi-reisipalaa
10 pientä sipulia
1 1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
2 rkl voita
2 rkl öljyä
2 porkkanaa
4-6 valkosipulinkynttä
5 dl punaviiniä
200 g tuoreita herkkusieniä
140 g pekonia
2 dl lihalientä
3 laakerinlehteä
1 tl kuivattua timjamia
3 rkl kuivattua persiljaa
VALMISTUSOHJE
Kukkoa viinissä on ranskalainen klassikkoruoka. Kanapata hautuu meheväksi kannen alla ja saa punaviinistä täyteläisen maun.
1. Laita sipulit kulhoon ja kaada niiden päälle kiehuvan kuumaa vettä. Lionneet sipulit on helpompi kuoria. Jätä sipulit odottamaan.
2. Leikkaa broileripalat kahtia nivelen kohdalta. Kuivaa lihapalat talouspaperilla ja mausta ne suolalla ja pippurilla.
3. Kuumenna voi ja öljy paistinpannulla. Ruskista broilerinpalat parissa erässä. Siirrä lihat noin kolmen litran vetoiseen pataan. Älä puhdista pannua vaan jätä se rasvoineen odottamaan kasviksia.
4. Ota sipulit vedestä ja kuori ne. Kuori porkkanat ja leikkaa ne viipaleiksi. Hienonna valkosipulit. Kuullota kasvikset pannulle jääneessä rasvassa ja kumoa pataan lihojen sekaan.
5. Kaada paistinpannulle viini ja anna sen kiehahtaa. Näin saat maut talteen. Kaada pannulta viini pataan lihojen päälle.
6. Puhdista herkkusienet, halkaise isoimmat halutessasi. Leikkaa pekoni noin sentin kuutioiksi. Ruskista pekoni ja sienet paistinpannulla ja nosta pataan.
7. Huuhtele pannu lihaliemellä ja lisää pataan. Lisää laakerinlehdet ja timjami. Hauduta ruokaa uunissa 150 asteessa noin tunti.
Koristele persiljasilpulla ja tarjoa keitetyn riisin tai perunoiden kera!
Valmistusaika: 1t 45 min
Annosmäärä: 4-6 annosta