Ainekset
1 iso kukkakaali
Marinadi:
3 rkl oliiviöljyä
2 tl juustokuminaa (jeeraa)
1/2 tl suolaa
1tl sitruunankuorta raastettuna
ripaus mustapippuria
Kastike:
2 dl Oatly iMat Fraichea
1/4 dl vettä
1 rkl tahinia
1/2 rkl sitruunanmehua
ripaus suolaa
1/2 tl sitruunankuorta
1/2 dl tuoretta minttua hienonnettuna
___________
2 rkl paahdettuja ja suolattuja pistaasipähkinöitä kuorittuna
1/4 dl granaattiomenan siemeniä
tuoretta minttua
VALMISTUSOHJE
Tämä näyttävä kukkakaaliruoka saa makunsa Tahini-kastikkeesta.
1. Poista kukkakaalin vihreät lehdet ja leikkaa kanta tasaiseksi. Nosta uunivuokaan tai leivinpaperin päälle pellille.
2. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja hiero marinadi tasaisesti kukkakaalin pintaan.
3. Paista kukkakaalta 200-asteisessa uunissa noin tunnin verran. Valele kukkakaalia valuneella marinadilla muutaman kerran paistamisen aikana. Kokeile kypsyyttä haarukalla, kukkakaali saa jäädä hieman napakaksi.
4. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Rouhi pistaasit pienemmiksi. Valuta osa kastikkeesta kukkakaalin pinnalle ja tarjoa loput kastikkeesta erikseen kulhossa.
Koristele lopuksi pienemmiksi rouhituilla pistaaseilla, mintunlehdillä ja granaattiomenan siemenillä.
Valmistusaika: 1 h 15 min
Annosmäärä: 4