Ainekset
400 g tuoretta kalaa fileenä (esim. ahventa, haukea tai lohta)
1 tl suolaa
mustapippuria
½ dl tuoreita yrttejä silputtuna
2 rkl perunajauhoja
1½ dl kuohukermaa
voita
KASTIKE
1 prk kermaviiliä
2 tl sitruunamehua
2 tl sokeria
½ tl sitruunapippuria
nippu tilliä silputtuna
KORISTELUUN
Tilliä
sitruunan lohkoja
VALMISTUSOHJE
Herkulliset kalapihvit valmistuvat yllättävän helposti ja maistuvat raikkaan kastikkeen kanssa!
1. Pilko kalafileet pieniksi palasiksi.
2. Sekoita kala, suola, pippuri, yrtit, perunajauho ja kerma murekemassaksi. Muotoile massasta kahdeksan pihviä ja paista pihvit voissa, noin kolme minuuttia per puoli.
3. Valmista kastike yhdistämällä kaikki ainekset keskenään.
Tarjoa pihvit salaatin ja tillikastikkeen kera.
Valmistusaika: 30 min
Annosmäärä: 4