Sienikastikkeen voit tehdä mistä tahansa tuoreista sienistä. Käytä esim. kantarelleja tai tatteja! 1. Laita ensimmäiseksi perunat keittymään. 2. Puhdista ja hienonna sienet. Paista sieniä kuivalla pannulla, kunnes sienistä irronnut neste on haihtunut. 3. Lisää voi, hienonnettu sipuli ja tuoretta timjamia. Kun sipuli on kuullottunut, lisää kuohukerma. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää halutessasi […]
Sienipizza on herkkua, etenkin syksyllä kun metsät ovat pullollaan sieniä! Tähän pizzaan voit käyttää mitä vaan sieniä herkkusienistä kantarelleihin tai tehdä eri sienistä sekoituksen. 1. Voit valmistaa pizzapohjan itse, mutta nykyään on myös hyviä valmispohjia saatavilla. Me käytimme valmispohjaa ja annoimme sen sulaa ja turvota jääkaapissa yön yli. 2. Paista pannulla sienet. Me […]
Rosan tyylillä valmistettuun kantarellirisottoon sujahtaa punaviiniä! Kaupunkilaisen sienirisotossa käytetään säilykesieniä, mutta voit toki käyttää tuoreitakin! 1. Paista paistinpannulla voissa sieniä ja kuullota sipuli. Toiselle liedelle laita vesi kiehumaan ja lisää veteen kasvisliemikuutiot. 2. Lisää risottoriisit pannulle sienien ja sipulin kaveriksi. Paista 1-2 minuuttia hieman sekoitellen ja sen jälkeen aloita lisäämään kiehuvaa kasvislientä 1 […]
Sieni-pekonipiirakat maistuvat pikkusuolaisena vaikkapa illanistujaisissa tai juhlissa! Ja mikä parasta, tämä herkku valmistuu yllättävän näppärästi valmiista voitaikinasta! 1. Ota voitaikina sulamaan hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Sillä välin paista pekoni ja pilko pieniksi paloiksi. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. 2. Yhdistä kulhossa tuorejuusto, smetana, sipuli, haluamasi sienet (säilykesienet toimii myös hyvin) ja pekoni. Sekoita hyvin […]
Broilerin maksa kypsyy pannulla nopeasti parissa minuutissa ja maistuu sienien kanssa kermaisessa kastikkeessa! 1. Sulata broilerinmaksat. 2. Laita pasta kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan. Taputtele sulaneet maksat kuiviksi talouspaperilla. Leikkaa ne suupaloiksi. 3. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipuleita rosmariininoksien kanssa pannussa öljyssä noin 5 minuuttia. 4. Pyörittele maksat kevyesti […]
1. Kuullota valkosipulinkynsiä ja timjamia oliiviöljyssä. Lisää polenta ja kuullota 1-2 minuuttia keskilämmöllä. Lisää kanaliemi ja anna hautua hitaasti n. 4 tuntia. 2. Valmista sienimuhennos: Kuullota sienet pannulla voin ja öljyn kanssa. Lisää kokonaiset valkosipulinkynnet ja hienonnettu salottisipuli. Kuullota kunnes sipulit ovat pehmenneet. Lisää halutessasi valkoviini ja anna kiehua kasaan. Lisää kerma ja mausta suolalla […]
Kotimaamme metsät tarjoavat hienoja raaka-aineksia ruokapöytäämme! 1. Paista suppilovahveroista ylimääräinen neste pois. 2. Lisää joukkoon oliiviöljy sekä hienonnettu sipuli sekä valkosipulin kynnet. Kuullota sipulit pehmeiksi. Lisää joukkoon risottoriisi ja kuullota hetken aikaa, kunnes riisi muuttuu läpikuultavaksi. Lisää joukkoon valkoviini. Kun viini on haihtunut, lisää kasvislientä vähän kerrallaan. 3. Anna liemen aina haihtua, […]