Broilerin maksa kypsyy pannulla nopeasti parissa minuutissa ja maistuu sienien kanssa kermaisessa kastikkeessa! 1. Sulata broilerinmaksat. 2. Laita pasta kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan. Taputtele sulaneet maksat kuiviksi talouspaperilla. Leikkaa ne suupaloiksi. 3. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipuleita rosmariininoksien kanssa pannussa öljyssä noin 5 minuuttia. 4. Pyörittele maksat kevyesti […]
1. Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan, keitinveteen voi laittaa ripauksen suolaa. Huuhtele ja valuta lävikössä, ja kaada makaronit hyvin voideltuun uunivuokaan. 2. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulin kynnet. 3. Ruskista jauheliha paistinpannulla. Kun jauheliha on melkein kypsää, lisää joukkoon sipulit, tomaattimurska, mausteet, lihaliemikuutio ja vajaan desin verran vettä. Anna seoksen muhia vielä […]
Tässäpä simppeli arkiruoka, joka syntyy vaivattomasti. Tästä on helppo tehdä myös isompi satsi, josta riittää useammalle päivälle ja isommallekin poppoolle. 1. Mausta broilerin fileesuikaleet suolalla ja pippurilla. Huuhtele ja halkaise kirsikkatomaatit. 2. Valmista pasta pakkauksen ohjeen mukaisesti ja säästä reilu desi keitinvettä syrjään. 3. Kuumenna öljy pannulla ja ruskista fileesuikaleet. 4. […]
Todella helppo ja nopea arkiruoka! 1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Ota talteen n. 1 dl keitinvettä. 2. Huuhtele ja kuivaa pinaatti. 3. Rouhi pähkinät kevyesti veitsellä. Paahda isolla, kuivalla pannulla muutama minuutti. 4. Lisää pannuun voi ja pinaatti. Anna kuumentua välillä käännellen. 5. Sekoita joukkoon pastan keitinvettä, sinihomejuusto ja […]
1. Esilämmitä uuni 200C asteeseen, ja voitele uunivuoka voilla valmiiksi. 2. Keitä makaroni pakkauksen ohjeiden mukaisesti suolavedessä ja valuta siivilässä. Siirrä sivuun odottamaan. 3. Kuori ja silppua sipulit, ja kuullota paistinpannulla. Lisää pannulle mifujauhis ja mausta chilijauheella, suolalla ja pippurilla. 4. Yhdistä seos makaronien kanssa ja kaada uunivuokaan. Sekoita toisessa kulhossa maito […]
Kesäkurpitsa ja tuoreet yrtit maustavat vihreän pastakastikkeen! Kun haluat nopeaa ja helppoa, mutta samalla maistuvaa, on kesäkurpitsapasta oiva valinta. Mausta tuoreilla yrteillä ja saat uudenlaisen makuelämyksen. Sitruuna tuo kesäkurpitsapastaan raikkautta. 1. Leikkaa kesäkurpitsa pitkittäin puoliksi ja poista siemenet keskeltä. Suikaloi kesäkurpitsa ohuiksi soiroiksi. Paista kesäkurpitsasuikaleita öljyssä muutama minuutti, jotta se hieman pehmenevät. 2. […]
1. Keitä tuorepasta pakkauksen ohjeen mukaan suolatussa vedessä. Valuta ylimääräinen vesi ja kaada pastat kulhoon odottamaan. Mausta öljyllä, jotta pasta ei paakkuunnu. 2. Hienonna sienet, sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuullota ensin sieniä muutama minuutti kuumalla pannulla, lisää sitten sipulikuutiot ja valkosipuli. Kuullota vielä hetki, kunnes kaikki ylimääräinen neste sienistä on haihtunut. Mausta sienipaistos suolalla ja […]
1. Keitä pasta suolavedessä laakerinlehden kanssa pakkauksen ohjeen mukaisesti. Valuta ylimääräiset nesteet pois ja kaada takaisin kattilaan. Poista laakerinlehti. Kaada joukkoon reilulla kädellä tryffeliöljyä. 2. Lisää joukkoon voi ja vuoltu parmesaani. Sekoita kevyesti kunnes voi sulaa ja siirrä kattila syrjään. Mausta suolalla ja pippurilla. 3. Kasaa tryffelispasta lautasille ja koristele halutessasi parmesaanilla ja […]