Rosollipiirakat

Löytyykö kaapista rosollin jämät ja torttutaikinaa? Näistä ainesosista loihdit helposti rosollipiirakat!   1. Ota taikinalevyt huoneenlämpöön sulamaan hyvissä ajoin. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.   2. Leikkaa sulaneet taikinalevyt puoliksi ja levitä leivinpaperilla vuoratulle pellille. Nosta jokaisen taikinaneliön päälle rosollia. Voit viimeistellä halutessasi piirakat juustolla (esim. sinihomejuusto tai vuohenjuusto)   3. Paista piirakoita uunissa 200 [...]

Munkkivohvelit

Edellisen päivän kuivahtaneet munkit saavat uuden elämän vohvelin muodossa! Loistava idea vaikkapa vappubrunssille.   1. Aseta munkki vohvelirautaan ja paista muutaman minuutin ajan.   2. Tarjoile kuumat munkkivohvelit erilaisten lisukkeiden kera, esimerkiksi vaahterasiirapin ja marjojen kanssa.   Näin helppoa se oli!   Valmistusaika: 10 min

Pikapaella

Paella on espanjalainen herkku, joka vie perinteiseen tyyliin valmistettuna aikaa. Tässä ohjeessa on hieman oikaistu reseptiä, jolloin se valmistuu tiukassakin aikataulussa! Valmisriisin sijaan voit myös käyttää edelliseltä päivältä ylijääneet riisit.   1. Pilko ensimmäiseksi sipuli ja chorizo. Voit lisätä annokseen myös herneitä, chiliä ja muita kasviksia mielesi mukaan.   2. Lisää öljytylle pannulle sipuli ja […]

Jouluinen rahkajälkiruoka

Jouluinen jälkiruoka valmistuu käden käänteessä! Voit lisätä jälkkäriin kaapin perukoilta esim. joulukonvehteja, hedelmiä tai hilloa. Täydellinen hävikkiherkku joulun välipäiville!    1. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää maustettu rahka, sokeri ja sekoita.   2. Murskaa piparkakut pieneksi muruksi.   3. Rakenna jälkiruoat laseihin ja kasaa ne kokoamalla piparimurua ja rahkaa kerroksittain annosmaljoihin. Lisää myös muita höysteitä oman [...]

Sämpylät joululaatikoista

Jäikö sinulle yli joululaatikoita? Valmista niistä sämpylöitä! Oli se sitten porkkana-, lanttu tai bataattilaatikko, tulee näistä sämpylöistä herkullisia!   1. Laita kulhoon joululaatikko ja vesi. Sekoita ja lämmitä pikaisesti mikrossa, mutta älä kuumenna liikaa. Lisää suola.   2. Yhdistä toisessa kulhossa hiiva ja vehnäjauhot. Kaada jauhoseos muitten ainesten joukkoon ja vaivaa.   3. Lisää viimeiseksi [...]

Lyttypotut Airfryerissa

Lyttypotut, litistetyt perunat, mäiskypotut… Rakkaalla lapsella on monta nimeä! Nämä perunat valmistuvat näppärästi Airfryerissa oikein rapsakaksi, mutta valmistus onnistuu myös uunissa! Tähän reseptiin sopii parhaiten edellispäivän tähteeksi jääneet perunat.   1. Litistä keitetyt edellispäivän tähteeksi jääneet perunat vaikkapa lasin pohjalla. Ripottele päälle öljyä, suolaa ja pippuria. Laita Airfryeriin 180 asteeseen 15 minuutiksi.   2. Valmistele […]

Jämäjuustoista Mac & Cheese

Herkuttelitko eilen juustolautasella, mutta juustoja jäi yli? Tähän helppoon reseptiin voit käyttää näppärästi yli jääneet juustot!   1. Keitä makaronit.   2. Kun makaronit ovat valmiina, kaada vesi pois mutta pidä hellaa vielä keskilämmöllä. Lisää kerma ja juustot ja sekoittele hyvin, kunnes juustot ovat sulaneet makaronin joukkoon. Voit kerman sijaan käyttää myös maitoa.   3. […]

Perunarieska

Tiesitkö, että perunarieskaa voi tehdä näppärästi yli jääneestä perunamuusista? Jos perunamuusia ei vielä ole, voi sen valmistaa nopeasti muusijauheesta. Voit myös tuunailla reseptiä rohkeasti, esimerkiksi lisäämällä juustoraastetta taikinaan tai käyttämällä perunamuusin sijaan bataattimuusia tai joululaatikon jämiä.   1. Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Laita uunipellille leivinpaperi.   2. Sekoita kaikki ainekset yhteen ja nostele lusikalla […]

ricottapasta

Ricotta-kasvispasta

Tässä pastassa heitetään jääkaapin perältä kasvikset uuniin ja soseutetaan ne ihanaksi kastikkeeksi. Tähän ruokaan saat näppärästi ”piilotettua” kasvikset, joita et muuten välttämättä söisi. Mietojen makujen puolesta maistuu vaikka koko perheelle!   1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Laita uunivuokaan erilaisia kasviksia: tomaattia, sipulia, valkosipulia, paprikaa. Tähän voit laittaa oikeastaan mitä vaan kasviksia, joita sinulta on […]

Paahdetut juurekset ja chilituorejuustovaahto

Heitä juurekset uunipellille ja mausta oman maun mukaan! Voit lisätä myös muita kasviksia mitä löydät kaapin perukoilta.   1. Esilämmitä uuni 225C asteeseen.   2. Kuori sipuli ja leikkaa lohkoiksi. Pese, kuori ja leikkaa kaikki muut juurekset samankokoisiksi lohkoiksi. Puolita sitruunat ja laita ne juuresten kanssa leivinpaperilla vuoratulle pellille ja valuta öljyä pinnalle   3. […]